Taulukollaasi

IMG_7560IMG_7552IMG_7577Taulujen pyörittelyä siskon luona,

Sitä me tehtiin yks päivä. Ensin kerättiin kaikki kehykset mitä kotoa löyty, ja sommiteltiin niitä lattialla eri järjestyksiin.

Taulukollaasia tehdessä pitää se ehdottomasti suunnitella ensin valmiiksi ja kokeilla vaikka lattialla miltä se näyttää. Sitten siitä kannattaa ottaa valokuva ja mitata se kokonaisuudessaan. Mitata myös, että sopiiko se seinälle, ja katsoa, että taulujen välissä on sopivasti tilaa, ettei ne nyt ole ihan kiinni toisissaan. 

Niin, ja värisävyiltään yhteensopivia (vaikka sekaan voi mainiosti sopia myös jotain ihan täysin eri tyylistä). 

Minusta tärkeää on myös se, että kaikki taulut ovat yhden, suht selkeän suorakulmion sisällä. Siis niin, että sivuilla, ylhäällä ja alhaalla ollaan samassa linjassa, vaikka taulut ovatkin erikokoisia. Näin asetelma pysyy balanssissa, eikä näytä hullulle. IMG_7677On tärkeää myös, ettei kollaasi tule liian korkealle, niinkuin ei taulut muutenkaan. Hyvänä muistisääntönä voisi pitää taidenäyttelyä. Taulua siis pitää voida katsoa, niinkuin ihan normaalisti seisten, eikä kurkotellen katonrajaan. IMG_7590harmaat seinätTähän siskon seinälle tuli muutakin kuin tauluja, muun muassa mummoni luota löytynyt vanha peili, jolla pikku porkkanapää ”meikkasi” koko meidän taulusommitelman teon ajan.

Olin tuonut hänelle tuliaisena kultaisia meikkisuteja ja pari tyhjää luomiväripalettia, ja ne olikin aikamoinen hitti. Ja voitte kai vain arvata, mikä huuto siitä tuli, kun se otettiin häneltä pois ja ripustettiin seinälle. IMG_7557porkkanalapsikuvaprinttitauluharmaat seinät, karttatauluIMG_7596taulusommitelman tekoäiti-lapsi kuvaIMG_7646taulukollaasi seinällärautalankakehyksetIMG_7686 hopeakehyksetpienet pallovalot happy lights, miniEikö olekin ihanan kodikas ja lämmin? Kyllä muuten muuttui olohuoneen ilme aika lailla, kun tyhjät seinät alkoi elämään. 

Mahtavaa viikonloppua kaikille, tässä kivaa puuhaa sadepäivälle.IMG_7560Pics: Anna / Annalla.com 

2 kommenttia artikkeliin ”Taulukollaasi

  1. Mahtava! Kivan monipuolinen, juuri tuollaisesta persoonallisuudesta tykkään! Olen samaa mieltä, että tauluasetelmissa pitää olla joku selkeä linja. Mutta minulle sen ei tarvitse olla reunat suorakulmiossa.. Tykkään esim sellaisesta että ulkoreunat eivät ole linjassa, mutta ne on esim sommiteltu osittain kolmanneksen sääntöjä/kultaista leikkausta tai jotain muuta silmällr sopivia suoria linjoja mukaillen. 🙂 tuo on kyllä tosi onnistunut, kiinnostavan näköinen seinä!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Katri ! Ja tosiaan, ihan totta, joo! Ei sen nyt pakko oo olla varmaan just suorakulmiossa, mutta selkeä linja pitää olla. Just suoria linjoja ja silmälle yhtenäinen. Ehkä tää suorakulmion sisälle rakentaminen on varmaan helpoin tapa… Koitettiin etsiä malleja, niin ei oikein löydetty kuin just sellaisia, missä ei ole oikein mitään tasapainoa. Sisko meinas luovuttaakin pari kertaa. Se sano, että jos ne näyttää tuollaisille (ku ne mitä oltiin löydetty) ni hän ei haluakkaan tehdä sitä. heh. Ja ei tota ollu musta ihan helppo tehdä. Aika kauan me pyöriteltiin ja osa tauluista jäi poiskin seinältä. Taulukollaasit on hienoja, jos ne on ”oikein” tehty, ja miellyttää silmää just noin kun sä sanoit! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s