Blondin ristiäiset / Christening party

vastasyntyneen-kuvaus-turku

Blondilla oli ristiäiset,

Oikeastaan ne oli jo loppukesästä, ja poika on varmaan melkein tuplannut jo painonsa, mutta silti tuntuu kuin ne olis olleet ihan vasta muutama viikko sitten.

Ristiäiset pidettiin ihan vain lähipiirin kesken kotosalla. Oikein perinteiseen tyylin poika sai nimensä. Pappi tuli kotiin, syötiin voileipäkakut ja tuulihatut, juotiin kahvit ja juhlittiin samalla myös kolmevuotiaan Mini-Porkkanan syntymäpäiviä.

Sisko oli tilannut MBakeryltä vaaleansinisen kakun pojalle ja vaaleanpunaisen Porkkanalle, mutta Porkkanahan ilmoitti heti kakkuja hakiessa, että tuo sininen on sitten hänen kakkunsa!

ristiäislahjakukkia

Minä tein muuten itse Porkkanan kanssa kaikki nuo kukka-asetelmat ristiäisiin, ja niistä tuli ihan yllättävän kauniit.

Ostin ikeasta kaksi sinistä ruukkuhortensiaa, ja leikkasin siitä hortensiat leikkokukiksi. Ostin myös nipun valkoista harsokukkaa. Kaikki loppu oli ihan omalta pihalta (ja vähän äidinkin) revitty. Siellä oli muutama pioni (jotka oli jo melkein kaikki kukkineet), pionin lehtiä, murattia, kurjenmiekan pitkiä lehtiä, kuunliljan lehtiä, ja kuunliljan nuppuja.

Nuo kuunliljan nuput sopi tosi kauniisti kimppujen sekaan. Otin ne vain sen takia, koska meidän pihalta ei juuri muuta kukkaa löytynyt, mutta nappiin meni.

Oli tosi kiva leikkiä vähän kukkakauppiasta, ja Porkkanakin oli leikistä ihan innoissaan.

ristiäisruuatkastetilaisuusnewbornristiäiskukkia-pojallekummitäti, nimikoru

Tuossa yllä minulla on muuten aivan ihan kullattu nimikoru, jonka olen tilannut nimikoruni -nettikaupasta.

Olen tilannut niitä lahjaksi siskolle, ystävälle, ja tietenkin Porkkanalle.

Porkkana sai omansa muuten juuri ristiäislahjaksi. Minusta aika ihana lahjaidea.

Oman nimen sijasta voisin itselleni ottaa myös jonkin muun tekstin, vaikka love, hope, faith tai jotain muuta sen tyylistä. Niin, ja onhan mulla muuten sellainenkin, jossa lukee cupcake, heh!

ristiäiset, kakkukoriste, riviera maison maljakkoiittala-juomalasitvastasyntyneen-valokuvauskastemaljafaceimg_7758vastasyntyneen valokuvauskolmevuotias

kääpiö teddy kanivauvan-jalatristiäisiin-tarjoilutristiäisasuminiporkkanaparatiisi-astiatristiäiset kotonakakku-ristiäisiin-m-bakeryruusujaa%cc%88iti-ja-tyta%cc%88rruusutristiäiskakku m-bakeryristiäistarjoilunimikorupojan-ristiäisetvastasyntynyt

Pics: Anna / annalla.com

// Baby’s christening party at my sisters home… Cutest blonde in my world!

2 kommenttia artikkeliin ”Blondin ristiäiset / Christening party

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s